Jo aiemmassa kirjoituksessa kerrroin että vanhempi lapseni on onnistunut hukkaamaan kaksi takkia ja puhelimen. Takki löytyi naapurin pihalta ja puhelin pyykinpesu koneesta hyvin puhtaana mutta mykkänä. Ja kaikista harmittavin puoli tässä on se että minä olin se joka oli vaatteet koneeseen pistänyt kokeilematta taskuja joten vaikka eilen vielä vannoin pojalleni että turha toivoa uutta puhelinta kun tuolla tavalla hukkailet tavaroita niin tänään olin jo Elisan liikkeessä uusi puhelin kourassa. Itse asiassa tein niin että annoin pojalleni vanhan puhelimeni ja pidin itse uuden, ei sitte harmita niin kovin jos vielä noita hukkumistemppuja käy.
Kävin tänään kiduttautumassa kauniiksi jälleen kerran. Eli kulmien värjäyksessä tutulla kosmetologilla. Olen käynyt hänen luonaan jo monta vuotta ja joka kerran hän jaksaa ressata mun kulmahöytyvistä...ja joka ikinen kerta lupaan itelleni että en enää koskaan pidä näin pitkää väliä kulmien laitossa sillä ne höytyvät on tarranneet itsensä kiinni syvälle vasemman kulman hermoihin ja joka ikinen kerta tuntuu kuin karvantuppi viimeisillä voimillaan yrittää pitää itseään kiinni takaraivossa! ( sieltä asti nimittäin pahalta tuntuu..) samalla kun tuttavani silmät kiiluen pinseteillä nipsuttaa samaa kohtaa..
Vanhemmalla pojallani oli eilen minimaailmanloppupäivä... eli käytännössä tarkoitti sitä että kun poikani koulusta tuli ja ovesta sisään pääsi, kuului eteisestä; tää on mun elämän hirvein päivä!!! ( taas......) Oikeastaan tällä kerralla jopa ymmärsin meidän piilevää esimurkkua sillä nyt kiikasta paljolti asia siitä uskooko hän vielä joulupukkiin vai ei. Minimaailmanloppu meinasi konkreettisesti tulla siinä kohtaa kun poikani sanoi mulle että sulla ei oo äiskä mitään todisteita joulupukin todellisuudesta, sitä paitsi ei kukaan voi elää yli kuussata vuotiaaks... johon mä meni ja totesin että No kellehän sä sitten kirjoitit lahjatoivelistan jos et usko että joulupukin  tontut ovat olemassa ja hakevat listan ikkunan välistä jotta joulupukki osaa tuoda sitten jouluna sinun toivomat lahjat sinulle... Se riitti... poikani oli aivan hukassa kun taas sitten nuorempi poikani joka kuunteli meidän keskustelua kommentoi sivusta suurella tietämyksellään tontuista, poroista sekä joulupukista siellä korvatunturilla... Sitäpaitsi kuten nuorempi poikani ilmoitti että ei se meinaa jos ei oo jouluna lunta, koska silloin pukki pääsee poroilla tulemaan kun ne osaa sentä lentää...
PS. Uskottehan tekin vielä joulupukkiin..... näihin uskomuksiin sanon heipat!!