Olen herännyt talvihorroksesta pitkän, pitkän talven jälkeen... ja sen huomaa! siis meidän kodissa... Kun ilmat lämpenee en malttaisi sisällä olla ollenkaan. Olen suurimman osan vapaa- ajastani pihalla sormet mullassa, uudet punaiset saappaat jalassa. Jos en ole muuta keksinyt kukkasipuleiden istuttamisen lisäksi ( niitäkin olen saanut maahan jo noin 120 kappaletta..) niin olen kuljettanut kiviä paikasta A paikkaan B ja kun se ei ole näyttänyt hyvälle niin olen ne siirtänyt vielä sitten paikkaan C.

Työkaverini totesi kun voivottelin ettei millään malttaisi töihin mennä kun on pihalla kaikenlaista touhua että on se hyvä sunkin välillä käydä töissä ettei tarvitse kompastella pihalla niihin kaikkiin kukkiin... ehkä se niin on, mutta mikä siinä onkaan että minä joka en nuorempana ymmärtänyt lainkaan äitini intoa kuopia puutarhassa on tarttunut jo minuun! Siskooni sama vika ei kyllä ole tarttunut, sillä hänelle kun hehkutin ensimmäisen daalian pilkottavan kukkapenkistäni hän totesi hyvin tylsästi vain jaaaaaaa....

Mutta minä olen minä, joka nautin taas elämästä ilman talvihorrosta ja vielä kun se intiaanikesä ( josta olen ihan varma että se tulee, koska kestin pitkän umisen talven ihan sitä odottaen) tulee ja helle vie pois syväjäädytykseni, jonka talven aikana sain kerättyä itseeni niin avotsillai! Ja sehän alkaa tuossa noin kolmen viikon kuluttua, sillä silloin minulla alkaa ansaittu kesäloma!!

Näillä eväillä mennään taas eteenpäin... alan tuijottamaan imuria siinä toivossa että se itsekseen alkaisi imemään ne tuhannet ja taas tuhannet pölykoirat puolestani täältä torpasta ja minä pääsisin ulos työntämään sormet multaan..... toiveajattelua, tiedän...